lautapelit

Oodi on kirjasto, joka ei arvosta lukurauhaa

Oodi on kirjasto, joka ei arvosta lukurauhaa

Helsingin uusi keskuskirjasto Oodi herätti monenlaisia tunteita. Valtavat tilat on täytetty kaikenlaisella tekemisellä ja moderneilla tilaratkaisuilla. Kuitenkin kirjoja on vain vähän ja huomioni varastivat unisex-vessat.


Kirjasto, joka ei arvosta lukurauhaa

Oodi on todellakin valtaisa rakennus. Se huokuu omituista orgaanisuutta, kun toisaalta se heijastelee jo Kantilta tuttua ylevyyden ajatusta. Sisällä avautuvat tilat ovat valoisia ja viihtyisiä. Jopa siinä määrin, että ihmiset hengailevat paikalla ilman sen kummempaa syytä. Virnuilen kävellessäni läpi ihmismassojen – kirjastosta on tullut pop.

Aluksi marisin Instagramissa (shout-out to myself @saleppala), että rakennuksessa on kokoonsa nähden hyvin vähän kirjoja. Nyt, kun olen haudutellut ajatusta, en ole enää tästä puutteesta niin ahdistunut. Kyseessä kun on enemmän kuin “pelkkä” kirjasto. Oodi on kohtaamispaikka ja mahdollistaa luovan työskentelyn. Kakkoskerros on täynnä 3D-tulostimia, ompelukoneita, äänitysstudioita ja itsetyöskentelykoppeja. Olipa siellä päiväkerhosta tuttu pinssiprässikin. Kaiken kaikkiaan muotoilen asian näin katujen kielelle: jengillä vaikuttaa olevan Oodissa hyvä fiilis.

Viimeksi näin jopa yhdellä pöydällä käynnissä olevan lautapelin.

Oodi ei arvosta lukurauhaa. Se kuhisee ja kannustaa liikkeeseen. Se on tarkkaavaisuushäiriöinen kirjasto, se ei tyydy istumaan paikoillaan.

Puuttuvat hameet ja lahkeet pelottavat

Olen käyttänyt Oodin tiloja työskentelyyn suhteellisen paljon. Aikaisemmin suosimani ketjukahvila sai jäädä tämän modernin (ja ilmaisen) tilan alta pois. Nyt, kun olen viettänyt aikaa rakennuksessa runsaasti, yksi asia jaksaa huvittaa. Nimmittäin rakennuksen unisex-vessat.

Tilassa on kaksi erillistä vessakompleksia samassa kerroksessa. Ne ovat aseteltu vierekkäin, samaan tapaan kuin miesten ja naisten huussit yleensä ovat sijoitettu. Kuitenkin vessojen ovista puuttuvat totutut hame/lahje -symbolit, mikä aiheuttaa otsan kurtistelua pissahätäisissä ihmisissä.

Tulevaisuus muokataan yhteisellä kraanalla

Jo kahdesti olen tullut ulos vessasta samalla, kun oletetusti vastakkaisen sukupuolinen henkilö on pyrkinyt sisään tilaan. Tästä on seurannut vastapuolen totaalinen säikähtäminen. Viimeisimmällä kerralla katseemme kohtasivat sisäänpyrkijän kanssa ja saatoin nähdä miten hänen silmänsä laajenivat hämmennyksestä. Olen muutaman kerran kävellyt itse ajatuksissani naisten vessaan, joten kevyt shokki on tuttu.

Tilannetta seurasi lyhyt performanssi, johon kuului peruutus käytävään, saapuminen uudestaan vessaan ja peruutus vielä kerran käytävään. Siltikään totuttua hamesymbolia ei löytynyt.

Tällaiset huussiratkaisut eivät ole suinkaan ennenkuulumattomia. Nuoremmat kävijät lienevät tottuneet tällaiseen vapaamielisyyteen, mutta vanhemmat kirjastovieraat vaikuttavat olevan todella hämmentyneitä ajatuksesta yhteisistä saniteettitiloista. Tällaisessa sukupuolten hiukan kiusallisessa kohtaamisessa käsienpesualtaan äärellä on kuitenkin jotain perinjuurin kaunista.

Lautapelaajan unelmakirjasto

Mikäli et ole vielä käynyt Oodissa, suosittelen sitä ehdottomasti. Varsinkin lautapelien harrastajalle on Helsingin uusi keskuskirjasto erinomainen paikka ajanviettoon. Hyllystä löytyy erittäin hyvä valikoima pelejä ja toisesta kerroksesta pystyy helposti varaamaan neuvottelutilat parempaan käyttöön.

Myös videopelien harrastajille on yllättävän laaja valikoima vaihtoehtoja ja hyllystä löytyy jopa Switchin pelejä. Toisesta kerroksesta löytyy lisäksi pelitilat ja käsittääkseni lisää tiloja ollaan rakentamassa kevään aikana.

Hyllystä löytyi jopa valtavan kokoinen Dark Souls -lautapeli.
Jaa ja seuraa Varapeliä:
Posted by Samuli in Lautapelit, Yleinen, 0 comments
Myrkyllisin kohtaamani pelaaja: “Shut the fuck up, it’s not your game!”

Myrkyllisin kohtaamani pelaaja: “Shut the fuck up, it’s not your game!”

Olen jo aikaisemmissa teksteissäni pohtinut huonon käytöksen ja suolaisen pelaajayhteisön merkitystä (esim). Dotaa pelaavana tiedän mitä huono käytös tarkoittaa ja olen siitä oman osani saanut. Muutaman kerran olen kohdannut vaivaannuttavia tilanteita jopa lautapelien tai Magicin parissa. Olen joskus jopa viihdyttänyt itseäni lukemalla Redditin keskustelupalstoilla huonosta käytöksestä Magicin parissa. Pari viikkoa sitten sain kuitenkin kokea ihan itse, millaista on kohdata katkera ja suoranaisesti myrkyllinen pelaaja kasvotusten.

Haluan taustoittaa tapahtumia: Pelaan kerran viikossa Magic: The Gathering -korttipeliä paikallisessa peliliikkeessä (en mainitse tämän jutun yhteydessä mikä liike on kyseessä). Kyseinen tapahtuma on Standard Showdown -turnaus, jossa parhaat pelaajat palkitaan pienin palkinnoin. Muutettuani Oulusta Helsinkiin olen huomannut, että peliseurani on muuttunut selkeästi kilpailullisemmaksi. Tervaporvareiden kaupungissa kaikki tunsivat toisensa, joten suoranainen mesoaminen olisi välittömästi johtanut häätöön pelitilasta.

On syytä myös mainita, että olen ollut nuoruudessani koulukiusattu. Tämän takia koen isot ja äänekkäät ryhmät usein ahdistavina. Tällaisina hetkinä voin usein onneksi poistua tilasta hetkeksi rauhoittumaan. Tästä johtuen välttelen mieluummin konflikteja, kuin haen niitä. Jos tilaan pihvin mediumina ja saan kengänpohjan, en valita asiasta.

Olen myös vasta muuttanut Helsinkiin, joten käyn yksin pelaamassa. Muutamasta tyypistä on tullut kasvoilta tuttu ja saatamme vaihtaa jotain kuulumisia.

 

Shut the fuck up, it’s not your game

Tavanomainen turnaus ei kuitenkaan viimeksi mennyt osaltani niin kuin olisin toivonut.

Monosininen tempopakkani toimi tavalliseen tapaan keskiverrosti. Yhden voiton ja yhden tappion jälkeen kohtasin kolmannen vastustajani. Kun hän huomasi minun tulevan pöydän ääreen hän kysyi minulta välittömästi, että haluaisinko luovuttaa pelin. Häkeltyneenä kieltäydyin. Vieressäni istuvat toiset pelaajat huomauttivat opponentilleni, että kyseessä on vasta kolmas peli ja mitä vain voisi käydä (otteluita käydään usein neljä). Mietin itsekseni, että hän oli varmasti vain seonnut laskuissaan.

Huom: Magic yhteisön sisällä ei ole mitenkään harvinaista pyytää toista luovuttamaan peliä. Jos toisella on vielä mahdollisuus päästä palkinnoille ja toisella ei, voi huonommassa asemassa oleva luovuttaa pelin toisen hyväksi.

Vastapelaajani olemus oli varsin ynseä, mutta ei erityisen häiritsevä. Varsin nopeasti kävi ilmi, että hän pelasi todella vakavasti. Kun yritin rupatella hänelle korttien sekoituksen lomassa, hän vain sihahti minulle hiljenemisen merkiksi. Hän kurotti myös minun puolelleni pöytää merkitsemään omaan puhelimeeni minun omat terveyspisteeni. Nämä olivat hiukan outoja merkkejä, mutta eivät mitenkään hirveän häiritseviä.

Vasta ensimmäisen pelin voitettuaan ja seuraavan kääntyessä kohti minun voittoani (pelasimme tuolloin lisäkierroksilla, eli “yliaikaa”) hän ei oikeastaan kysynyt vaan totesi, että minun pitäisi antaa hänelle voitto. Oulussa pelatessani näin toimittiin vain aniharvoin, mutta olin näin joskus tehnyt. En tiedä olinko itse lapsellinen, mutta en halunnut palkita hänen töykeää käytöstään. Sitä paitsi tasurilla olisin vielä kiinni palkintokorteissa.

Kieltäydyin kohteliaasti ja kerroin toivovani, että pelaisimme pelin loppuun.

Hän raivostui. Hän alkoi raivoamaan minulle ja alkoi tivaamaan miksi en antaisi hänelle voittoa. Hän haukkui minua, antoi ymmärtää, että pelasin huonosti ja korotti ääntään niin, että viereisissä pöydissä olevat pelaajat kääntyivät katsomaan. Kaikki kuulemma antaisivat voiton pois vastaavassa tilanteessa “you are a douche, what a douche move, now all think I am a douche when its you”.

Olin täysin hämmentynyt. Huutamisen ja sadattelun lisäksi pelkäsin jo aidosti, että hän repisi korttini. Ahdistus alkoi iskeä, halusin vain jättää tyypin raivoamaan itsekseen ja kävellä pois. En kuitenkaan voinut tehdä näin, sillä jos nousisin pöydästä, häviäisin.

Hän kysyi “viimeisen kerran” :”will you concede?” Sanoin omasta mielestäni rauhallisesti “no, not with that attitude”. Se oli hänelle liikaa. Hän suuttui entisestään. Joku totesi: “hei jatkakaa peliä” ja siihen hän huusi “shut the fuck up, its not your game”.

Joku pelaajista kehotti meitä pitämään kiirettä. Siihen hän totesi, että se on minun syytäni, odotamme minun takiani. Tämän jälkeen hän totesi: “I can play slow too”.

Hän alkoi tahallaan pitkittämään peliä (mikä on selvästi kielletty pelin säännöissä), hän kävi kaikki pelaamani kortit liioitellun hitaasti läpi ja epäilemättä luki jokaisesta kortista taiteilijan nimenkin. Onneksi tapahtuman tuomari tuli paikalle ja kehotti häntä lopulta kiirehtimään, muut olivat odottaneet jo yli seitsemän minuuttia yliaikaa (tavanomaisen 50 minuutin lisäksi). Tässä vaiheessa oli jo selvää, että voittaisin hänet seuraavalla vuorolla.

Sain lopulta vuoron itselleni ja pelin päätökseen. Ottelu loppui tasapeliin.

Kun keräsin korttejani, hän piikitteli ja haukkui minua. Kun hän poistui muut pelaajat yrittivät saada minut paremmalle tuulelle. Koin silti oloni jotenkin häväistyksi. Näin röyhkeä, koulukiusaajamainen käytös kuvotti. Muut kehottivat raportoimaan judgelle sanasta sanaan tapahtumat. Olisin halunnut toimia näin, mutta tunsin paniikkikohtauksen lähestyvän. Paikasta, jonka olin aikaisemmin kokenut turvallisena ja rentona oli yhtäkkiä muuttunut ahdistava ympäristö.

Ilmoitin, että en pystyisi pelaamaan seuraavaa ottelua ja annoin seuraavalle vastustajalleni siis ilmaisen voiton. Hiukan ironista, eikö totta?

 

Näistä jutuista pitää voida puhua

Lähetin myöhemmin sähköposti liikkeelle ja kerroin tapahtuneesta. He vastasivat nopeasti ja pahoittelivat kokemuksiani. He kuitenkin antoivat ymmärtää toimineeni väärin kun poistuin liikkeestä, enkä jäänyt hoitamaan asiaa paikanpäällä. Ymmärrän toki, että tilanne olisi ollut helpompi ratkaista välittömästi, mutta en tähän yksinkertaisesti pystynyt.

Kerron tämän tarinan siksi, että pysyin kaikki ne vuodet hiljaa, kun minua kiusattiin. Koin syyllisyyttä ja pelkoa jonkin sellaisen takia, mikä ei yksinkertaisesti ollut minun syytäni. Kadun lähes päivittäin sitä, että en koskaan puhunut aiheesta muille. Tällaiset opponenttini kaltaiset ihmiset saavat haluamansa röyhkeän käytöksensä suojin, heille ei uskalleta sanoa vastaan ja heidän toimiaan katsotaan läpi sormien.

Eniten minua kuitenkin harmittaa se, että koko ajan hän sai haukkua ja riehua ilman, että asiaan puututtiin.

Edit: Mainittakoon vielä, että liike lupasi selvittää tapahtumat “kaikkien osapuolten kanssa”. Se, että johtiko tämä jatkotoimenpiteisiin, en tiedä. Liike otti myös julkisesti kantaa hyvän käytöksen puolesta, mikä on mielestäni hienoa.

Jaa ja seuraa Varapeliä:
Posted by Samuli in Lautapelit, Magic: The Gathering, 3 comments
Android: Netrunner on kuollut

Android: Netrunner on kuollut

Fantasy Flight Games ilmoitti eilen, että vuonna 2012 uudelleen startattu Android: Netrunner The Card Game, on tullut tiensä päähän. Kyseessä on cyberpunk-maailmaan sijoittuva LCG, eli Living Card Game. Termi on FFG:n lanseeraama ja se tarkoittaa, että peliin on säännöllisesti ilmestynyt uusia kortteja ja teemoja, mikä puolestaan on pitänyt kokonaisuuden elävänä ja sisältörikkaana. Nyt kuitenkin kaikki tämä on takanapäin, sillä Netrunnerin juoksut on nyt juostu.

Alunperin pelimekaniikan kehitti Magic: The Gathering -keräilykorttipelistä tunnetuksi tullut Richard Garfield. Ensimmäinen versio pelistä nähtiin jo vuonna 1996 Wizards of the Coastin tuottamana. Kuitenkin nykyinen FFG:n Wizardeilta lainaama lisenssi lähenee loppuaan ja kyseistä lisenssiä ei Fantasy Flight Gamesin ilmoituksen mukaan olla uusimassa. Syynä tähän on todennäköisesti yhä entisestään pienentynyt pelaajakanta, ei niinkään lisenssin uusimisen vaikeus.

Android: Netrunner on minulle rakkain peli, joten ilmoitus osui kovaa. Netrunner oli se peli, jota pelasimme aina yliopistolla. Se pelasti meidät kerrasta toiseen, sillä karkasimme usein öljyvärien kauhuja taukotilaan, vedimme kortit esiin ja vietimme pitkiä hiljaisia hetkiä kortteja mätkien. Ymmärsimme pelin mekaniikat niin hyvin, ettei sanoja tarvittu. Tarvittiin ainoastaan ajoittaista murahtelua ja hyvin harkittuja kirjosanoja.

Ilmoitus lopettamisesta ei tarkoita etteikö peliä voisi enää pelata. Kuitenkin minun kirjoissani se tarkoittaa erään aikakauden loppua.

Ystävääni lainaten: “Netrunner oli parasta mitä pahvilla pystyi tekemään.”

Kuvan lähde: Fantasy Flight Games

Jaa ja seuraa Varapeliä:
Posted by Samuli in Lautapelit, uutinen, 0 comments

Repost vanhan Varapelin sivuilta: Pahvia, noppia ja paperinpaloja – lautapelit ja minä

Tarkoitukseni on kirjoittaa blogijuttuja lautapeleistä – sekä omista, lainatuista että kodin ulkopuolella pelatuista lautapeleistä. Arvostelu kuulostaa vähän liian painavalta sanalta, mutta ainakin jonkinlaisia pelikokemuksia ja tunnelmia aion raapustella. Ensin kerron kuitenkin vähän itsestäni siitä, millaisista peleistä pidän, josko se antaisi hieman käsitystä siitä, mitä on tulossa.

En muista juuri pelanneeni lautapelejä lapsena. Poikkeus tästä oli pelikummajainen, jossa tyrannosaurus rex oli varastanut muiden dinosaurusten munat, jotka sitten piti kähveltää takaisin. Myöhemmin, joskus teininä, pelasin serkkujeni ja veljeni (eli tämän blogin aloittaneen Samulin kanssa) Bangiä ja Arkham Horroria. Tosin jälkimmäisestä en silloin tainnut tajuta hölkäsen pölähtävää, mutta mitäpä siitä, ainakin meillä oli mukavaa.

BANG!

Toden teolla lautapelien pariin eksyin kuitenkin vasta aikuisena Battlestar Galactican kautta. Yksi peli johti toiseen, ja nykyään pelaan melko paljon. Kämppikselläni on hurmaava valikoima pelejä – eritoten kaksinpelejä – ja itselläni on oikein mukava korttikirjasto Magic the Gatheringiä. Peliseuraakin löytyy jonkin verran. Kämppiksen lisäksi, minulla on kaksi kaveria, jotka käyvät kylässä nimenomaan lätkimässä Magiciä ja joskus pelaamassa muutakin. Ravaan myös Oulun Fantasiapelien lautapeli-illoissa ja vapaamuotoisissa Magic-tapahtumissa aina kun ehdin.

Magic the Gathering

Magic the Gathering, pakanrakennuspohjainen korttipeli, on suuri rakkauteni kaikkien pelien joukossa.  Minun ja Magicin ensikohtaaminen tapahtui kesällä 2015, kun Samuli osti itselleen kaksi aloittelijoille tarkoitettua intro dekkiä. Siitä se lähti, ja kohta kortteja leijaili jo ovista ja pikkuhiljaa ikkunoistakin. Ensimmäinen ihkaoma settini oli Elspeth vs. Kiora -duel-dekki, joka koostui siis kahdesta pakasta. Niistä toisella pelaan edelleen, vaikka se onkin matkalla muuttunut huomattavasti. Samoihin aikoihin aloin pykätä myös ensimmäistä omaa pakkaani, joka suojiensa värin mukaan sai lempinimen Violetti. Vaikka sen kortit ovat jo vaihtuneet moneen kertaan, on idea säilynyt suunnilleen samana ja se onkin minulle yhä erityisen rakas. Nykyään pakkojeni määrä on kasvanut lisää, ja korttikirjastonikin on vallannut kokonaisen hyllyn keittiön kaapista, eikä tälle kehitykselle näytä tulevan loppua. : D

Violetti

Magicin lisäksi pidän todella monenlaisista lautapeleistä. Pelistä riippumatta jo pelaamishetki ja -seura itsessään rentouttavat. Pelatessa ajatukset keskittyvät laudan tapahtumiin ja irtoavat arkisista asioista. Varsinaista älyllistä haastetta en pelaamisessa kaipaa, en ainakaan Magicin ulkopuolella.

Ylipäänsä pidän peleistä, joiden perusidea on helppo omaksua, mutta jotka tarjoavat silti enenevissä määrin haastetta, kun niiden parissa viettää enemmän aikaa. Liian vaikeasti sisäistettävät pelit ovat aluksi stressaavia. Esimerkkinä vaikeasta alusta kävisi Fantasiapeleissä kokeilemani El Grande, jonka mekaniikka oli ensikertalaisen näkökulmasta, no, vähintäänkin haastava. Toisaalta voin silti ihastua aloittaja-epäystävälliseenkin peliin myöhemmin, tultuani sinuiksi sen kanssa.

El Grande

Erilaisista pelityypeistä tarinankerrontapelit ovat yksi suosikeistani. Esimerkiksi Once upon a timessa syntyvät tarinat ovat usein aivan päättömän kummallisia, mutta todella hauskoja. Samoin tarinankerrontaa ja nopanheittoa yhdistelevä, tuhannen yhden yön maisemiin sijoittuva Tales of the Arabian Nights kutkuttaa mielikuvitusta. Toinen itseäni erityisesti kiinnostava peliryhmä ovat Pandemian ja Kadonneen kaupungin tapaiset yhteistyöpelit, joissa kamppaillaan porukalla lautaa vastaan.

Tales of the Arabian Nights

Pelimekaniikan lisäksi minulle on tärkeää, että teema on mielenkiintoinen. Parasta on, jos sen lisäksi visuaalinen ilmekin miellyttää silmää. En ole koskaan ymmärtänyt esimerkiksi sitä, miksi sähköverkonrakennuspeli Power Gridissä lauta on niin sietämättömän ruma. Mekaniikka on mielenkiintoinen, teema erilainen, ja peli todella toimiva, mutta miksi, voi miksi, lauta näyttää niin kamalalta? Uudemmat lisäosien karttalaudat ovat vähän sievempiä, muttei niitäkään silti voi kauniiksi kehua.

Power Grid

Useimmiten pelaamani pelit valikoituvat kuitenkin enemmän tai vähemmän sattumalta. Joku tuo uuden pelin lautapeli-iltaan, kirjaston valikoimasta löytyy ennen tapaamaton tuttavuus tai kirpparilla putkahtaa vastaan jotain mielenkiintoista. Niinpä  päädyn usein pelaamaan kaikenlaista ja olenkin mielestäni pelien suhteen kokeilunhaluinen.

Blueprints

Joka tapauksessa kortti- ja lautapelien kanssa vietetyt hetket ovat niitä, jotka jäävät mieleen. Aikansa voi käyttää monella tavalla hyvin, mutta kyllä tämä tapa on yksi parhaista. : 3

Jaa ja seuraa Varapeliä:
Posted by Emilia Leppälä in Lautapelit, 0 comments