Magic: The Gathering

Päivitys juttuun “Myrkyllisin kohtaamani pelaaja” – Liike otti minuun yhteyttä

Kirjoitin pari viikkoa sitten kohtaamastani pelaajasta, joka vaati minua luovuttamaan ja käyttäytyi kaikkiaan hyvin häiritsevästi. Välikohtaus sattui, kun olin pelaamassa viikottaisessa Magic: The Gathering -korttipelin Standard Showdown -turnauksessa.

Voit lukea jutun täältä: “Myrkyllisin kohtaamani pelaaja: “Shut the fuck up, it’s not your game!”

Kirjoitan juttuun päivityksen, sillä turnauksen järjestänyt liike otti minuun yhteyttä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun olin julkaissut blogitekstin tapahtumien kulusta. He pahoittelivat vielä kerralleen tapahtunutta ja kertoivat, että käytännön toimenpiteisiin oli ryhdytty.

Häiriköinyt pelaaja oli viestin mukaan jatkanut huono käytöstään varoituksesta ja puhuttelusta huolimatta. Tämä oli johtanut kuukauden porttikieltoon liikkeen kaikkiin tapahtumiin. Pelaajalle oli myös ilmoitettu, että ellei hän paranna käytöstään, hän tulee saamaan vuoden porttikiellon. Minulle viestiä lähettänyt henkilö pahoitteli, ettei tieto näistä toimenpiteistä ollut päätynyt minulle asti aikaisemmin.

Olen äärimmäisen yllättynyt siitä, miten paljon kannustavaa palautetta olen saanut kaikilta teiltä lukijoilta. Todella monet ovat kommentoineet juttua eri kanavissa ja osa teistä on jopa lähettänyt yksityisviesteillä kutsuja erillaisiin peliseurueisiin.

Kiitos teille kaikille ja erittäin hyvää alkanutta vuotta 2019!

Jaa ja seuraa Varapeliä:
Posted by Samuli in Lautapelit, Magic: The Gathering, 0 comments
Myrkyllisin kohtaamani pelaaja: “Shut the fuck up, it’s not your game!”

Myrkyllisin kohtaamani pelaaja: “Shut the fuck up, it’s not your game!”

Olen jo aikaisemmissa teksteissäni pohtinut huonon käytöksen ja suolaisen pelaajayhteisön merkitystä (esim). Dotaa pelaavana tiedän mitä huono käytös tarkoittaa ja olen siitä oman osani saanut. Muutaman kerran olen kohdannut vaivaannuttavia tilanteita jopa lautapelien tai Magicin parissa. Olen joskus jopa viihdyttänyt itseäni lukemalla Redditin keskustelupalstoilla huonosta käytöksestä Magicin parissa. Pari viikkoa sitten sain kuitenkin kokea ihan itse, millaista on kohdata katkera ja suoranaisesti myrkyllinen pelaaja kasvotusten.

Haluan taustoittaa tapahtumia: Pelaan kerran viikossa Magic: The Gathering -korttipeliä paikallisessa peliliikkeessä (en mainitse tämän jutun yhteydessä mikä liike on kyseessä). Kyseinen tapahtuma on Standard Showdown -turnaus, jossa parhaat pelaajat palkitaan pienin palkinnoin. Muutettuani Oulusta Helsinkiin olen huomannut, että peliseurani on muuttunut selkeästi kilpailullisemmaksi. Tervaporvareiden kaupungissa kaikki tunsivat toisensa, joten suoranainen mesoaminen olisi välittömästi johtanut häätöön pelitilasta.

On syytä myös mainita, että olen ollut nuoruudessani koulukiusattu. Tämän takia koen isot ja äänekkäät ryhmät usein ahdistavina. Tällaisina hetkinä voin usein onneksi poistua tilasta hetkeksi rauhoittumaan. Tästä johtuen välttelen mieluummin konflikteja, kuin haen niitä. Jos tilaan pihvin mediumina ja saan kengänpohjan, en valita asiasta.

Olen myös vasta muuttanut Helsinkiin, joten käyn yksin pelaamassa. Muutamasta tyypistä on tullut kasvoilta tuttu ja saatamme vaihtaa jotain kuulumisia.

 

Shut the fuck up, it’s not your game

Tavanomainen turnaus ei kuitenkaan viimeksi mennyt osaltani niin kuin olisin toivonut.

Monosininen tempopakkani toimi tavalliseen tapaan keskiverrosti. Yhden voiton ja yhden tappion jälkeen kohtasin kolmannen vastustajani. Kun hän huomasi minun tulevan pöydän ääreen hän kysyi minulta välittömästi, että haluaisinko luovuttaa pelin. Häkeltyneenä kieltäydyin. Vieressäni istuvat toiset pelaajat huomauttivat opponentilleni, että kyseessä on vasta kolmas peli ja mitä vain voisi käydä (otteluita käydään usein neljä). Mietin itsekseni, että hän oli varmasti vain seonnut laskuissaan.

Huom: Magic yhteisön sisällä ei ole mitenkään harvinaista pyytää toista luovuttamaan peliä. Jos toisella on vielä mahdollisuus päästä palkinnoille ja toisella ei, voi huonommassa asemassa oleva luovuttaa pelin toisen hyväksi.

Vastapelaajani olemus oli varsin ynseä, mutta ei erityisen häiritsevä. Varsin nopeasti kävi ilmi, että hän pelasi todella vakavasti. Kun yritin rupatella hänelle korttien sekoituksen lomassa, hän vain sihahti minulle hiljenemisen merkiksi. Hän kurotti myös minun puolelleni pöytää merkitsemään omaan puhelimeeni minun omat terveyspisteeni. Nämä olivat hiukan outoja merkkejä, mutta eivät mitenkään hirveän häiritseviä.

Vasta ensimmäisen pelin voitettuaan ja seuraavan kääntyessä kohti minun voittoani (pelasimme tuolloin lisäkierroksilla, eli “yliaikaa”) hän ei oikeastaan kysynyt vaan totesi, että minun pitäisi antaa hänelle voitto. Oulussa pelatessani näin toimittiin vain aniharvoin, mutta olin näin joskus tehnyt. En tiedä olinko itse lapsellinen, mutta en halunnut palkita hänen töykeää käytöstään. Sitä paitsi tasurilla olisin vielä kiinni palkintokorteissa.

Kieltäydyin kohteliaasti ja kerroin toivovani, että pelaisimme pelin loppuun.

Hän raivostui. Hän alkoi raivoamaan minulle ja alkoi tivaamaan miksi en antaisi hänelle voittoa. Hän haukkui minua, antoi ymmärtää, että pelasin huonosti ja korotti ääntään niin, että viereisissä pöydissä olevat pelaajat kääntyivät katsomaan. Kaikki kuulemma antaisivat voiton pois vastaavassa tilanteessa “you are a douche, what a douche move, now all think I am a douche when its you”.

Olin täysin hämmentynyt. Huutamisen ja sadattelun lisäksi pelkäsin jo aidosti, että hän repisi korttini. Ahdistus alkoi iskeä, halusin vain jättää tyypin raivoamaan itsekseen ja kävellä pois. En kuitenkaan voinut tehdä näin, sillä jos nousisin pöydästä, häviäisin.

Hän kysyi “viimeisen kerran” :”will you concede?” Sanoin omasta mielestäni rauhallisesti “no, not with that attitude”. Se oli hänelle liikaa. Hän suuttui entisestään. Joku totesi: “hei jatkakaa peliä” ja siihen hän huusi “shut the fuck up, its not your game”.

Joku pelaajista kehotti meitä pitämään kiirettä. Siihen hän totesi, että se on minun syytäni, odotamme minun takiani. Tämän jälkeen hän totesi: “I can play slow too”.

Hän alkoi tahallaan pitkittämään peliä (mikä on selvästi kielletty pelin säännöissä), hän kävi kaikki pelaamani kortit liioitellun hitaasti läpi ja epäilemättä luki jokaisesta kortista taiteilijan nimenkin. Onneksi tapahtuman tuomari tuli paikalle ja kehotti häntä lopulta kiirehtimään, muut olivat odottaneet jo yli seitsemän minuuttia yliaikaa (tavanomaisen 50 minuutin lisäksi). Tässä vaiheessa oli jo selvää, että voittaisin hänet seuraavalla vuorolla.

Sain lopulta vuoron itselleni ja pelin päätökseen. Ottelu loppui tasapeliin.

Kun keräsin korttejani, hän piikitteli ja haukkui minua. Kun hän poistui muut pelaajat yrittivät saada minut paremmalle tuulelle. Koin silti oloni jotenkin häväistyksi. Näin röyhkeä, koulukiusaajamainen käytös kuvotti. Muut kehottivat raportoimaan judgelle sanasta sanaan tapahtumat. Olisin halunnut toimia näin, mutta tunsin paniikkikohtauksen lähestyvän. Paikasta, jonka olin aikaisemmin kokenut turvallisena ja rentona oli yhtäkkiä muuttunut ahdistava ympäristö.

Ilmoitin, että en pystyisi pelaamaan seuraavaa ottelua ja annoin seuraavalle vastustajalleni siis ilmaisen voiton. Hiukan ironista, eikö totta?

 

Näistä jutuista pitää voida puhua

Lähetin myöhemmin sähköposti liikkeelle ja kerroin tapahtuneesta. He vastasivat nopeasti ja pahoittelivat kokemuksiani. He kuitenkin antoivat ymmärtää toimineeni väärin kun poistuin liikkeestä, enkä jäänyt hoitamaan asiaa paikanpäällä. Ymmärrän toki, että tilanne olisi ollut helpompi ratkaista välittömästi, mutta en tähän yksinkertaisesti pystynyt.

Kerron tämän tarinan siksi, että pysyin kaikki ne vuodet hiljaa, kun minua kiusattiin. Koin syyllisyyttä ja pelkoa jonkin sellaisen takia, mikä ei yksinkertaisesti ollut minun syytäni. Kadun lähes päivittäin sitä, että en koskaan puhunut aiheesta muille. Tällaiset opponenttini kaltaiset ihmiset saavat haluamansa röyhkeän käytöksensä suojin, heille ei uskalleta sanoa vastaan ja heidän toimiaan katsotaan läpi sormien.

Eniten minua kuitenkin harmittaa se, että koko ajan hän sai haukkua ja riehua ilman, että asiaan puututtiin.

Edit: Mainittakoon vielä, että liike lupasi selvittää tapahtumat “kaikkien osapuolten kanssa”. Se, että johtiko tämä jatkotoimenpiteisiin, en tiedä. Liike otti myös julkisesti kantaa hyvän käytöksen puolesta, mikä on mielestäni hienoa.

Jaa ja seuraa Varapeliä:

Posted by Samuli in Lautapelit, Magic: The Gathering, 3 comments