Matka New Yorkiin – Osa 1: Lähdön sietämätön vaikeus

Mielestäni ulkomaanmatkojen, tai matkojen ylipäätään, tärkein osuus on odottaminen. Tieto siitä, että tulevaisuudessa siintää matka jonnekkin kauas, auttaa selviämään raskaimmankin arjen keskellä. Meidän tapauksessamme tämä tarkoitti matkaa New Yorkin sykkeeseen.

Blogin teeman huomioon ottaen tarkoituksenani oli kirjoittaa ainoastaan eri lauta- ja videopeli liikkeistä, joissa kävimme matkan aikana. Kuitenkin matka oli niin monivaiheinen, että mehukkainta on kertoa koko tarina alusta asti.

Matka oli varattu kesäkuun lopulle, mikä sopi varsin hyvin minulle. Koko alkukesän istuin monitorin edessä kirjoittamassa valtavia määriä teksiä, joten seikkailu uudelle mantereelle oli enemmän kuin tervetullutta vaihtelua. Kuitenkaan kaikki ei mennyt niin kuin suunnittelimme.

vgNY_varapeli_outside

Ajattelin aloittaa kirjoittamalla Videogames New Yorkista, mutta aloitetaan mieluummin aivan alusta. 

 

Rikkinäinen auto ja mursumainen kuljettaja

Matkamme alkoi pienestä kyläpahasesta, eli synnyinkunnastani Sievistä. Tuosta peltolakeuksien ja herätysliikkeiden luvatusta maasta lähdimme kohti Jyväskylää, tai tarkemmin ottaen toista kylää nimeltä Uurainen. Isäni lähti kyyditsemään meitä kohti määränpäätämme, mutta onni oli vastainen. Jo noin 30 kilometrin jälkeen auton hihna napsahti poikki ja koska päivä oli sunnuntai ei yksikään huoltamo ollut auki.

Onneksi vakuutusyhtiö lupasi hoitaa homman ja hetkisen kuluttua pääsimme hyppäämään taksin kyytiin. Vankkuria kuljetti vanhemman puolinen herrasmies, jolla oli uskomattoman hienot mursunviikset ja pitkä elämänkerta. Hän kertoi maalaillen seikkailustaan Kanadassa ja oli ilmeisen mielissään kuultuaan matkastamme. Lopulta pääsimme kuin pääsimmekin määränpäähämme. Kuitenkin jo tuolloin vanha hampaani ennusti myrskyä.

Samana iltana kun olimme Merin kanssa menossa nukkumaan, tuskastelin poskihammastani. Ryökäle oli alkanut jomottaa ja kipuilua oli jatkunut jo hetken aikaa. Olin kuitenkin pistänyt kaiken öisen narskuttelun piikkiin, mutta katsokaas, tuo hammas oli jo kuollut. Sitä oli hoidettu jo useampaan otteeseen, ensimmäisen kerran ennen vuonna 2015 tehtyä interrail-matkaa. Ja nyt tuo kirottu möykyrä aavisteli jälleen pahaa. Tein ainoan kunniallisen teon ja Googlasin mitä kesken jäänyt juurihoito voi tehdä. Kuolemaa luvattiin ja hikoillen laitoin kipupäivystyksen numeron valmiiksi aamua varten.

root_damage

Suurinpiirteinen tällainen tilanne hampaallani oli. Yleensä tällaisiin ongelmiin puututaan juurihoidolla, mutta minun tapauksessani oli jo liian myöhäistä.

Hampaan halkaisu ja veriset 20 minuuttia

Sain ajan aamusta ja löysin itseni istumassa hammaslääkärin vastaanotolla. Aikaa matkaan oli tässä vaiheessa enää alle 24 tuntia. Kun lopulta pääsin vastaanotolle oli minua vastassani kaikkien aikojen lakonisin ja kyynisin hammaslääkäri. Hän tuhahteli, huokaili ja venytti puhettaan antaen koko olemuksellaan kuvan siitä, että olin täysi idiootti. Ja eipä hän varsinaisesti väärässäkään ollut. Nopea röntgen paljasti tilanteen akuutin vakavuuden. Hampaan juuret olivat kuoliossa ja valuttivat mätää/kuolemaa/esi-isien kyyneleitä suoraan leukaluuhuni.

Ainoa ratkaisu oli hampaan hätäpoisto, mutta tulehduksen tilan huomioon ottaen antibioottisuoja olisi pitänyt antaa kahden päivän aikana. Nyt ne annettiin yhden tunnin aikana. 20 veristä minuuttia myöhemmin olin valmis. Kaikilla tavoin. Verta valuvana ja lääketokkuraisena uusi lakoninen ystäväni toivotti hyvää matkaa ja totesi, että minua odottaisi elämäni lentomatka. Ilmanpaineen vaihtelut kun kuulemma tekevät gutaa revitylle hampaalle. Tai sille paikalle missä se hammas olisi ollut.

varapeli_hammas

Pakasteherneet helpottivat pahinta jomotusta.

Sinä iltana olin elämäni kunnossa. Vaikka hampaani oli revitty irti oli tunne mahtava. En ollut edes tajunnut miten paljon huonoa oloa, kipua ja vaivaa hammas oli aiheuttanut. Se ei koskaan ollut oikeasti kipeä. Ainoastaan tunne paineesta ja sykkivä ärsytys olivat ainoat merkit sen olemassaolosta. Lääketokkuraisena olin oikein tyytyväinen, mutta matkan alkuun oli enää vain joitakin tunteja.

Hiukan pelotti, jospa vaikka koko naama mätänee vieraiden bakteereiden hyökkäyksessä.

Posted by Samuli

Olen Samuli Leppälä, tuleva kuvataidekasvattaja ja freelance sisällöntuottaja. Elän omassa pelien, kulttuurin ja kirjojen maailmassa. Arvostan huonoa huumoria ja hassuja hattuja.

Vastaa