Lautapelit

Matka New Yorkiin – Osa 1: Lähdön sietämätön vaikeus

Matka New Yorkiin – Osa 1: Lähdön sietämätön vaikeus

Mielestäni ulkomaanmatkojen, tai matkojen ylipäätään, tärkein osuus on odottaminen. Tieto siitä, että tulevaisuudessa siintää matka jonnekkin kauas, auttaa selviämään raskaimmankin arjen keskellä. Meidän tapauksessamme tämä tarkoitti matkaa New Yorkin sykkeeseen.

Blogin teeman huomioon ottaen tarkoituksenani oli kirjoittaa ainoastaan eri lauta- ja videopeli liikkeistä, joissa kävimme matkan aikana. Kuitenkin matka oli niin monivaiheinen, että mehukkainta on kertoa koko tarina alusta asti.

Matka oli varattu kesäkuun lopulle, mikä sopi varsin hyvin minulle. Koko alkukesän istuin monitorin edessä kirjoittamassa valtavia määriä teksiä, joten seikkailu uudelle mantereelle oli enemmän kuin tervetullutta vaihtelua. Kuitenkaan kaikki ei mennyt niin kuin suunnittelimme.

vgNY_varapeli_outside

Ajattelin aloittaa kirjoittamalla Videogames New Yorkista, mutta aloitetaan mieluummin aivan alusta. 

 

Rikkinäinen auto ja mursumainen kuljettaja

Matkamme alkoi pienestä kyläpahasesta, eli synnyinkunnastani Sievistä. Tuosta peltolakeuksien ja herätysliikkeiden luvatusta maasta lähdimme kohti Jyväskylää, tai tarkemmin ottaen toista kylää nimeltä Uurainen. Isäni lähti kyyditsemään meitä kohti määränpäätämme, mutta onni oli vastainen. Jo noin 30 kilometrin jälkeen auton hihna napsahti poikki ja koska päivä oli sunnuntai ei yksikään huoltamo ollut auki.

Onneksi vakuutusyhtiö lupasi hoitaa homman ja hetkisen kuluttua pääsimme hyppäämään taksin kyytiin. Vankkuria kuljetti vanhemman puolinen herrasmies, jolla oli uskomattoman hienot mursunviikset ja pitkä elämänkerta. Hän kertoi maalaillen seikkailustaan Kanadassa ja oli ilmeisen mielissään kuultuaan matkastamme. Lopulta pääsimme kuin pääsimmekin määränpäähämme. Kuitenkin jo tuolloin vanha hampaani ennusti myrskyä.

Samana iltana kun olimme Merin kanssa menossa nukkumaan, tuskastelin poskihammastani. Ryökäle oli alkanut jomottaa ja kipuilua oli jatkunut jo hetken aikaa. Olin kuitenkin pistänyt kaiken öisen narskuttelun piikkiin, mutta katsokaas, tuo hammas oli jo kuollut. Sitä oli hoidettu jo useampaan otteeseen, ensimmäisen kerran ennen vuonna 2015 tehtyä interrail-matkaa. Ja nyt tuo kirottu möykyrä aavisteli jälleen pahaa. Tein ainoan kunniallisen teon ja Googlasin mitä kesken jäänyt juurihoito voi tehdä. Kuolemaa luvattiin ja hikoillen laitoin kipupäivystyksen numeron valmiiksi aamua varten.

root_damage

Suurinpiirteinen tällainen tilanne hampaallani oli. Yleensä tällaisiin ongelmiin puututaan juurihoidolla, mutta minun tapauksessani oli jo liian myöhäistä.

Hampaan halkaisu ja veriset 20 minuuttia

Sain ajan aamusta ja löysin itseni istumassa hammaslääkärin vastaanotolla. Aikaa matkaan oli tässä vaiheessa enää alle 24 tuntia. Kun lopulta pääsin vastaanotolle oli minua vastassani kaikkien aikojen lakonisin ja kyynisin hammaslääkäri. Hän tuhahteli, huokaili ja venytti puhettaan antaen koko olemuksellaan kuvan siitä, että olin täysi idiootti. Ja eipä hän varsinaisesti väärässäkään ollut. Nopea röntgen paljasti tilanteen akuutin vakavuuden. Hampaan juuret olivat kuoliossa ja valuttivat mätää/kuolemaa/esi-isien kyyneleitä suoraan leukaluuhuni.

Ainoa ratkaisu oli hampaan hätäpoisto, mutta tulehduksen tilan huomioon ottaen antibioottisuoja olisi pitänyt antaa kahden päivän aikana. Nyt ne annettiin yhden tunnin aikana. 20 veristä minuuttia myöhemmin olin valmis. Kaikilla tavoin. Verta valuvana ja lääketokkuraisena uusi lakoninen ystäväni toivotti hyvää matkaa ja totesi, että minua odottaisi elämäni lentomatka. Ilmanpaineen vaihtelut kun kuulemma tekevät gutaa revitylle hampaalle. Tai sille paikalle missä se hammas olisi ollut.

varapeli_hammas

Pakasteherneet helpottivat pahinta jomotusta.

Sinä iltana olin elämäni kunnossa. Vaikka hampaani oli revitty irti oli tunne mahtava. En ollut edes tajunnut miten paljon huonoa oloa, kipua ja vaivaa hammas oli aiheuttanut. Se ei koskaan ollut oikeasti kipeä. Ainoastaan tunne paineesta ja sykkivä ärsytys olivat ainoat merkit sen olemassaolosta. Lääketokkuraisena olin oikein tyytyväinen, mutta matkan alkuun oli enää vain joitakin tunteja.

Hiukan pelotti, jospa vaikka koko naama mätänee vieraiden bakteereiden hyökkäyksessä.

Posted by Samuli in Lautapelit, New York, Videopelit, 0 comments
Android: Netrunner on kuollut

Android: Netrunner on kuollut

Fantasy Flight Games ilmoitti eilen, että vuonna 2012 uudelleen startattu Android: Netrunner The Card Game, on tullut tiensä päähän. Kyseessä on cyberpunk-maailmaan sijoittuva LCG, eli Living Card Game. Termi on FFG:n lanseeraama ja se tarkoittaa, että peliin on säännöllisesti ilmestynyt uusia kortteja ja teemoja, mikä puolestaan on pitänyt kokonaisuuden elävänä ja sisältörikkaana. Nyt kuitenkin kaikki tämä on takanapäin, sillä Netrunnerin juoksut on nyt juostu.


Alunperin pelimekaniikan kehitti Magic: The Gathering -keräilykorttipelistä tunnetuksi tullut Richard Garfield. Ensimmäinen versio pelistä nähtiin jo vuonna 1996 Wizards of the Coastin tuottamana. Kuitenkin nykyinen FFG:n Wizardeilta lainaama lisenssi lähenee loppuaan ja kyseistä lisenssiä ei Fantasy Flight Gamesin ilmoituksen mukaan olla uusimassa. Syynä tähän on todennäköisesti yhä entisestään pienentynyt pelaajakanta, ei niinkään lisenssin uusimisen vaikeus.

Android: Netrunner on minulle rakkain peli, joten ilmoitus osui kovaa. Netrunner oli se peli, jota pelasimme aina yliopistolla. Se pelasti meidät kerrasta toiseen, sillä karkasimme usein öljyvärien kauhuja taukotilaan, vedimme kortit esiin ja vietimme pitkiä hiljaisia hetkiä kortteja mätkien. Ymmärsimme pelin mekaniikat niin hyvin, ettei sanoja tarvittu. Tarvittiin ainoastaan ajoittaista murahtelua ja hyvin harkittuja kirjosanoja.

Ilmoitus lopettamisesta ei tarkoita etteikö peliä voisi enää pelata. Kuitenkin minun kirjoissani se tarkoittaa erään aikakauden loppua.

Ystävääni lainaten: “Netrunner oli parasta mitä pahvilla pystyi tekemään.”

Kuvan lähde: Fantasy Flight Games

Posted by Samuli in Lautapelit, uutinen, 0 comments

Repost vanhan Varapelin sivuilta: Pahvia, noppia ja paperinpaloja – lautapelit ja minä

Tarkoitukseni on kirjoittaa blogijuttuja lautapeleistä – sekä omista, lainatuista että kodin ulkopuolella pelatuista lautapeleistä. Arvostelu kuulostaa vähän liian painavalta sanalta, mutta ainakin jonkinlaisia pelikokemuksia ja tunnelmia aion raapustella. Ensin kerron kuitenkin vähän itsestäni siitä, millaisista peleistä pidän, josko se antaisi hieman käsitystä siitä, mitä on tulossa.

En muista juuri pelanneeni lautapelejä lapsena. Poikkeus tästä oli pelikummajainen, jossa tyrannosaurus rex oli varastanut muiden dinosaurusten munat, jotka sitten piti kähveltää takaisin. Myöhemmin, joskus teininä, pelasin serkkujeni ja veljeni (eli tämän blogin aloittaneen Samulin kanssa) Bangiä ja Arkham Horroria. Tosin jälkimmäisestä en silloin tainnut tajuta hölkäsen pölähtävää, mutta mitäpä siitä, ainakin meillä oli mukavaa.

BANG!

Toden teolla lautapelien pariin eksyin kuitenkin vasta aikuisena Battlestar Galactican kautta. Yksi peli johti toiseen, ja nykyään pelaan melko paljon. Kämppikselläni on hurmaava valikoima pelejä – eritoten kaksinpelejä – ja itselläni on oikein mukava korttikirjasto Magic the Gatheringiä. Peliseuraakin löytyy jonkin verran. Kämppiksen lisäksi, minulla on kaksi kaveria, jotka käyvät kylässä nimenomaan lätkimässä Magiciä ja joskus pelaamassa muutakin. Ravaan myös Oulun Fantasiapelien lautapeli-illoissa ja vapaamuotoisissa Magic-tapahtumissa aina kun ehdin.

Magic the Gathering

Magic the Gathering, pakanrakennuspohjainen korttipeli, on suuri rakkauteni kaikkien pelien joukossa.  Minun ja Magicin ensikohtaaminen tapahtui kesällä 2015, kun Samuli osti itselleen kaksi aloittelijoille tarkoitettua intro dekkiä. Siitä se lähti, ja kohta kortteja leijaili jo ovista ja pikkuhiljaa ikkunoistakin. Ensimmäinen ihkaoma settini oli Elspeth vs. Kiora -duel-dekki, joka koostui siis kahdesta pakasta. Niistä toisella pelaan edelleen, vaikka se onkin matkalla muuttunut huomattavasti. Samoihin aikoihin aloin pykätä myös ensimmäistä omaa pakkaani, joka suojiensa värin mukaan sai lempinimen Violetti. Vaikka sen kortit ovat jo vaihtuneet moneen kertaan, on idea säilynyt suunnilleen samana ja se onkin minulle yhä erityisen rakas. Nykyään pakkojeni määrä on kasvanut lisää, ja korttikirjastonikin on vallannut kokonaisen hyllyn keittiön kaapista, eikä tälle kehitykselle näytä tulevan loppua. : D

Violetti

Magicin lisäksi pidän todella monenlaisista lautapeleistä. Pelistä riippumatta jo pelaamishetki ja -seura itsessään rentouttavat. Pelatessa ajatukset keskittyvät laudan tapahtumiin ja irtoavat arkisista asioista. Varsinaista älyllistä haastetta en pelaamisessa kaipaa, en ainakaan Magicin ulkopuolella.

Ylipäänsä pidän peleistä, joiden perusidea on helppo omaksua, mutta jotka tarjoavat silti enenevissä määrin haastetta, kun niiden parissa viettää enemmän aikaa. Liian vaikeasti sisäistettävät pelit ovat aluksi stressaavia. Esimerkkinä vaikeasta alusta kävisi Fantasiapeleissä kokeilemani El Grande, jonka mekaniikka oli ensikertalaisen näkökulmasta, no, vähintäänkin haastava. Toisaalta voin silti ihastua aloittaja-epäystävälliseenkin peliin myöhemmin, tultuani sinuiksi sen kanssa.

El Grande

Erilaisista pelityypeistä tarinankerrontapelit ovat yksi suosikeistani. Esimerkiksi Once upon a timessa syntyvät tarinat ovat usein aivan päättömän kummallisia, mutta todella hauskoja. Samoin tarinankerrontaa ja nopanheittoa yhdistelevä, tuhannen yhden yön maisemiin sijoittuva Tales of the Arabian Nights kutkuttaa mielikuvitusta. Toinen itseäni erityisesti kiinnostava peliryhmä ovat Pandemian ja Kadonneen kaupungin tapaiset yhteistyöpelit, joissa kamppaillaan porukalla lautaa vastaan.

Tales of the Arabian Nights

Pelimekaniikan lisäksi minulle on tärkeää, että teema on mielenkiintoinen. Parasta on, jos sen lisäksi visuaalinen ilmekin miellyttää silmää. En ole koskaan ymmärtänyt esimerkiksi sitä, miksi sähköverkonrakennuspeli Power Gridissä lauta on niin sietämättömän ruma. Mekaniikka on mielenkiintoinen, teema erilainen, ja peli todella toimiva, mutta miksi, voi miksi, lauta näyttää niin kamalalta? Uudemmat lisäosien karttalaudat ovat vähän sievempiä, muttei niitäkään silti voi kauniiksi kehua.

Power Grid

Useimmiten pelaamani pelit valikoituvat kuitenkin enemmän tai vähemmän sattumalta. Joku tuo uuden pelin lautapeli-iltaan, kirjaston valikoimasta löytyy ennen tapaamaton tuttavuus tai kirpparilla putkahtaa vastaan jotain mielenkiintoista. Niinpä  päädyn usein pelaamaan kaikenlaista ja olenkin mielestäni pelien suhteen kokeilunhaluinen.

Blueprints

Joka tapauksessa kortti- ja lautapelien kanssa vietetyt hetket ovat niitä, jotka jäävät mieleen. Aikansa voi käyttää monella tavalla hyvin, mutta kyllä tämä tapa on yksi parhaista. : 3

Posted by Emilia Leppälä in Lautapelit, 0 comments